Torii Mor Riesling 2015
0.75
l
Pirteä & hedelmäinen

Torii Mor Riesling 2015

Yhdysvallat
Oregon
Osta Alkosta
100% Riesling

Kuiva Riesling, raikas ja mineraalinen!

Viini:

Omaa monivivahteisen ja runsaan uskaliaan aromin, jossa on seos kuivattuja yrttejä, kuivattuja kukkia ja curryn vivahteita, ja joita reunustavat kuiva aprikoosi ja pieni kosketus hunajaa. Maku on selkeästi hapan ja mausteinen, joita seuraavat samat kuivatut yrtit ja kukat, sekä selkeät ja kuivien hedelmien vivahteet. Rakenne on rikas, joka kantaa mukanaan erittäin pitkän ja mausteisen jälkimaun.

Vuosikerta

Vuoden 2015 kasvukausi alkoi aikaisella silmujen puhkeamisella huhtikuussa kuivan ja leudon talven jälkeen. Saimme aikaisen ja kuivan kevään, joka käynnisti nopean kukinnan. Kesä oli erittäin kuiva; 26 päivää oli yli 32 celsiusastetta, joista seitsemänä päivänä oli yli 37 astetta. Kesäkuussa oli 26 päivää ilman sadetta, ja heinä-elokuussa vain noin senttimetri sadetta. Elokuun alkuun mennessä tiesimme, että viininkorjuu alkaisi syyskuun alkupuoliskolla. Syyskuu jäähtyi, joka vaikutti vähentävästi sokerikerääntymiin ja mahdollisti paremman kehittymisen. Korjuu alkoi Torii Morilla 12. syyskuuta, ja kesti 5. lokakuuta asti. Riippumatta sateen vähäisyydestä, viiniköynnökset pysyivät vihreinä ja terveinä koko korjuun ajan. Rypäletertut olivat täyteläisiä ja raskaita, joiden marjat olivat suurempia kuin tavallisesti. Tämä johti 25 - 30 % suurempaan satoon, vaikka vuoden sato arvio oli valmiiksi jo melko suuri.

Viinikellari

Sadonkorjuu tapahtui 6. lokakuuta 25,5 Brix-arvossa. Tämä Riesling valmistettiin murskatuista rypäleistä,joista oli poistettu varret, ja niiden annettiin olla kuorikosketuksessa yön ylitse pH:n nostamiseksi. Puristuksen jälkeen mehuun lisättiin D47 hiivoja, ja se kypsytettiin pienessä ruostumattomasta teräksestä valmistetussa säiliössä 37 päivän ajan. Malolaktinen käyminen estettiin. Pullotuksen yhteydessä viini suodatettiin steriiliksi.

Viinitarhat

Rypäleet tulevat Dawnhauerin viinitarhalta laaksosta Willamette-joen ja Eola-Amity Hillsien välistä, ja etelään Daytonin kaupungista. Viiniköynnökset ovat kasvaneet yksittäisellä hedelmäsatolangalla 1,5 metrin korkeudessa, ja versot saavat kasvaa alaspäin.

Maku:

Moniulotteisia kuivattujen aprikoosien aromeja ja kukkaisia vivahteita. Jälkimaku on pirteän hapokas ja kevyen mausteinen.

Oletko yritysasiakas?

Rekisteröitymällä sivuillemme voit tilata ensiluokkalaisia viinejä!
Lähetä meille yhteystietosi, niin otamme sinuun yhteyttä!